Antti Puolitaival

Reumatologi

Työskentelen Kuopion Pohjola Sairaalassa reumatologian erikoislääkärinä. Olen erikoistunut erilaisten reumatautien diagnostiikkaan ja hoitoon.

Reumatologin työ on kaikin puolin antoisaa. Reumasairauksien oireet voivat olla hyvin monenkirjavia, ja oikeaan diagnoosiin pääseminen edellyttää potilaan kokonaisvaltaista kohtaamista. Nykyaikaiset tutkimus- ja hoitomenetelmät mahdollistavat tehokkaan hoidon yhä useammalle reumapotilaalle - ja potilaan hyvinvointi onkin paras palkinto lääkärin työssä.

Mikä on mieleenpainuvin kokemuksesi työuraltasi?

Mieleen jääneitä kokemuksia on toki lukuisia. Eräs tapahtuma on jäänyt mieleeni jo kandiajoilta: päivystin tuolloin eräässä Pohjois-Suomen yhteispäivystyksessä kiireistä viikonloppuvuoroa. Vastaanotolle tuli nuorimies, jolle oli tavanomaisen flunssan jälkimainingeissa ilmaantunut huteraa oloa. Tutkimuksessa tuli esille ainoastaan lievä tasapainoepävarmuus. Ohjasin potilaan kuitenkin jatkoseurantaan keskussairaalaan. Yllättäen parin tunnin kuluttua potilas ajautui hengityskoneeseen nopeasti edenneen Guillain-Barrén-oireyhtymän vuoksi. Onneksi potilas lopulta selvisi taudista. Tämän kokemuksen jälkeen opin luottamaan loogisen päättelyn lisäksi intuitioon lääkärin työssä.

Mitä et usko kollegoidesi tietävän sinusta?

Olen innokas ruoanlaittaja. Leipurina sen sijaan minulla ei ole minkäänlaisia ansioita.

Työkokemus

Olen valmistunut reumatologian erikoislääkäriksi 1/2016. Työskentelen konsultoivana reumatologina kolmen keskussairaalan alueella. Lisäksi pidän yksityisvastaanottoa. Olen Suomen Reumatologisen yhdistyksen hallituksen jäsen. Toimin myös Suomen Reumaliiton asiantuntijalääkärinä.

Reumaliiton YouTube-kanavalta voit löytää tekemiäni videoluentoja eri reumataudeista.