Nilkka kuntoon fysioterapialla

Aina leikkaushoito ei ole tarpeen, kuntoutuksella saadaan pysyviä tuloksia.

Tapparan C-juniorien maalivahti 15-vuotias Eevertti Lampinen sai joustavaa ja nopeaa palvelua Pohjola Terveydessä. Fysioterapian ansiosta nilkka on taas kestänyt ahkeran pelitahdin.

Kun noin 70-kiloinen pelikaveri rojahti 15-vuotiaan maalivahdin, Eevertti Lampisen nilkan päälle viime talvena, kipu oli tuskallinen.

Ensimmäisinä viikkoina Lampinen uskoi, että nilkan nivelsiteet olivat vain rasittuneet. Vamman vuoksi Lampinen joutui katsomaan useamman ottelun vaihtopenkiltä. Ehkä lepo auttaisi vaivaan, hän ajatteli.

Useita viikkoja tapahtuneen jälkeen kipu vaivasi edelleen, mikä ei ollut enää normaalia.
Juniorijääkiekkoilijoiden pelaajalisenssi takasi hoidon Pohjola Terveydessä. Eevertin isä, Veli-Pekka Lampinen ehdotti, että kaksikko ajaisi kotipaikkakunnalta Mänttä-Vilppulasta Tampereen Pohjola Terveyteen.

Siellä he tapasivat ortopedi Heikki Nurmen, joka tutki nilkan. Hänen mukaansa paras eteneminen olisi parantaa jalkaa aktiivisella kuntoutuksella. Sovittiin, että jatkotutkimukset tehtäisiin, jos nilkkavamma ei lähtisi pian paranemaan.

‒ Hienointa Pohjola Terveyden palvelussa on se, ettei tarvitse odotella vakuutusyhtiöstä maksusitoumusta pitkään. Sairaalassa on vakuutusyhtiön virkailija, jonka luokse voi kävellä heti. Eevertin hoidosta olemme maksaneet vain omavastuuosuuden. Muut kulut ovat menneet heti vakuutuksesta eikä niitä ole tarvinnut aluksi maksaa itse. Pelkästään jo tämä palvelu madaltaa kynnystä hakeutua hoitoon, Veli-Pekka Lampinen kuvailee.

Magneettikuviin alle tunnissa

Fysioterapian avulla pahin kipu hellitti, mutta jäi kuitenkin vaivaamaan urheilijanuorukaista. Nykyisin Tapparan C-junioreita edustava Lampinen pelasi sisukkaasti kauden loppuun saakka.

Kauden jälkeen alkaneet fysiikkaa kehittävät harjoitteet, kuten hypyt ja loikat, saivat nilkan kuitenkin jälleen ärtymään. Se oli myös edelleen turvonnut. Nurmen vastaanotolle Lampinen palasi keväällä. 

Alle tunti Pohjola Terveyteen saapumisesta Lampinen oli jo magneettikuvauksessa. Siinä selvisi, että kipu johtui rustovauriosta, joka kuntoutettaisiin fysioterapialla. Leikkaushoitoa Nurmi ei pitänyt vaihtoehtona.

‒ Nykyisin leikkauksia tehdään vähemmän kuin joitakin vuosikymmeniä sitten. Tutkimusten ja kokemusteni mukaan kuntoutuksella saadaan aikaan pysyviä tuloksia. Leikkaus, siitä toipuminen ja kuntoutuminen ovat paljon hitaampia prosesseja, Nurmi tietää.

Kuntoutusta joustavasti ennen harjoituksia

Fysioterapiakäynnit yhdistettiin harjoitusten yhteyteen, eikä Lampisten tarvinnut tehdä Tampereelle ylimääräisiä matkoja.

‒Palvelu oli mielettömän joustavaa, Eevertti Lampinen kiittelee.

Pohjola Terveydessä myös ammattilaiset työskentelevät lähekkäin ja keskusteluyhteys eri osaajien välillä on mutkatonta. Oikean hoidon löytämiseksi urheilufysioterapeutti (sert.) OMT Peter Halén pitää tärkeänä, että hän voi tarvittaessa neuvotella jatkohoitoa koskevista toimenpiteistä lääkärin kanssa.

Kun Halénin vastaanotolle saapuu potilas, hän arvio kuntoutustarpeen potilaan iän, taustan ja vamman mukaan.

Tärkeintä on, että kuntoutus on potilaalle juuri sopivan kuormittavaa. Näin saadaan aikaan paras lopputulos nopeasti. Toisinaan kuntoutus fysioterapialla epäonnistuu, kun hoidettavaa vauriota ei rasiteta tarpeeksi.

‒ Nuorien urheilijoiden kohdalla on erityisen tärkeää, että vanhemmat ja valmentajat ovat mukana tehtäessä hoitosuunnitelmaa. Kun kaikki sitoutuvat noudattamaan annettuja ohjeita järjestelmällisesti muun harjoittelun rinnalla, tulokset puhuvat puolestaan, hän sanoo.

Niin kävi myös Eevertti Lampisen kohdalla. Hän on pystynyt jälleen torjumaan otteluissa. Jos nilkkavamma kuitenkin vaivaa Lampista vielä keväällä, seuraavana vaihtoehtona on Nurmen tekemä leikkausoperaatio.

Pohjola Terveyden antama hoito on kuitenkin vakuuttanut Lampisen perheen ammattitaidollaan, ystävällisellä palvelullaan, helppoudellaan ja joustavuudellaan. Tänä syksynä Eevertti on käynyt vastaanotolla näyttämässä jälleen uutta otteluiden tuoksinassa sattunutta reisivammaa.

Mietityttääkö oma terveydentila? Tee kuten Eevertti ja varaa aika osaaville ammattilaisillemme.

Ajanvaraukseen >

Teksti: Virvamaria Toikka


Lue lisää