Polkujuoksusta harrastus loppuelämäksi

Reija Antila haluaa elää mahdollisimman pitkän elämän juoksun avulla.

Kun Finnairilla työskentelevä Reija Antila, 60, näki työpaikkansa intranetissä Duunikunto-ohjelman hakulomakkeen, hän päätti kokeilla onneaan.

Tehtyään ja lähetettyään hakemuksen Antila kuitenkin unohti koko asian. Kun hänelle lopulta ilmoitettiin valinnasta, hän ilostui.

‒ Ensin ihmettelin puhelua. En yleensä ikinä voita mitään, mutta nyt kävi tuuri. Duunikunto on mielestäni loistava tapa lisätä liikuntaa, hän kertoo.

Juoksu vie pohjoiseen

Tämänkeväisen Duunikunto-ohjelman teemana on polkujuoksu, josta Antila on todella innoissaan.

Aiemmin hän on kävellyt ahkerasti koiriensa kanssa, mutta tulevaisuudessa tarkoituksena olisi myös juosta.

‒ Haluan, että kuntoliikunnasta tulisi osa arkeani koko loppuelämäni ajaksi. Haluan pystyä liikkumaan niin kauan kuin minussa henki pihisee.

Saavuttaakseen mahdollisimman pitkän elämän hän on luopunut tupakasta ja alkoholista kokonaan. Myös roskaruokaa menee vähemmän kuin koskaan.

Duunikuntoon kuuluvat polkujuoksukilpailut eivät suinkaan ole Antilalle isoimpia tavoitteita. Hän aikoo matkustaa ensi syksynä lemmikkiensä kanssa Pohjois-Suomeen kiertelemään kansallispuistoja. Antilan tavoitteena on kiertää juosten niin Pieni Karhunkierros, lenkki UKK:n kansallispuistossa kuin Hossan kansallispuistossa.

Antilalle matka Pohjois-Suomen luontoon on ollut haaveena jo pidemmän aikaa, mutta Duunikunto-projektin avulla hän uskoo saavuttavansa myös juoksutavoitteen.

Polkujuoksukoulun valmentaja Jukka Viljanen nostaa hattua Antilan iloisuudelle ja positiivisuudelle. Oikean asenteen turvin jokainen tavoite on Viljasen mukaan varmimmin saavutettavissa.

‒ Reijassa näkyy se, että hän on liikkunut koirien kanssa. Tämä mahdollistaa hänelle tasapainoisen juoksuharjoittelun.

Lautasen sisältö auttaa myös juoksussa

Viljanen muistuttaa kuitenkin, että tavoitteet vaativat myös työskentelyä muilla hyvinvoinnin osa-alueilla. Niitä Antila onkin tehnyt Pohjola Sairaalan fysiatrin Veli-Pekka Valkosen innoittamana. Antilalla haasteita ovat olleet aiemmin ne tyypilliset: aamiaisen väliin jääminen sekä liian pitkiksi venyneet ruokailuvälit.

‒ Kiireisen asiakaspalvelutyön vuoksi tasainen syöminen työvuoron aikana on ollut hankalaa. Siksi olen jättänyt ennen ruokailut työajan ulkopuolelle. Nykyisin syön jotakin helppoa ja nopeaa, kuten smoothien, tuorepuuron tai hedelmän.

Haasteita Antilan syömiseen tekevät myös epäsäännölliset työvuorot. Aikaisin aamuvuoro alkaa 02.30 ja myöhäisin vuoro päättyy vasta 00.30.

Fysiatri Valkonen tiedostaa epäsäännöllisestä työstä syntyvät ongelmat.

‒ Tällaisissa tilanteissa on tärkeintä sisäistää ateriarytmin merkitys elimistön energia-aineenvaihdunnan sekä oman jaksamisen kannalta. Kun pitäytyy hyvässä rytmissä, jaksaa paremmin. Kun ei ole lounasravintolaa lähellä, on terveelliset ja ravitsevat eväät suunniteltava ja pakattava jo kotona, hän neuvoo.

Näin Antila on jo toiminut ja työlaukussa kulkevat mukana kasvis- ja hedelmäpainotteiset eväät. Nainen myöntää inhoavansa ruoanlaittoa, mutta nykyisin hän tekee kerralla ison määrän ruokaa, jonka sitten pakastaa.

‒ Hedelmät ja pähkinät ovat erinomaisia välipaloja kiireiselle. Silti on huolehdittava myös siitä, että aamupalan lisäksi söisi ainakin yhden kunnollisen aterian, Valkonen muistuttaa.

Pelkästään juoksuharrastuksen kannalta oikea uni- ja ruokarytmi kehittävät ja palauttavat nopeimmin, hän jatkaa.

Antilastaa juoksuharjoittelu on tähän asti ollut mukavaa puuhaa ja luonnon vaihtelevuus tehnyt harrastuksesta mielekästä.

‒ Asfalttijuoksu ei sopinut minulle. Tämä sen sijaan on osa elämääni jatkossa, hän sanoo.

Duunikunto-ohjelman avulla voit löytää kipinän pysyvälle elämänmuutokselle. Kevään aikana Pohjola Sairaalan asiantuntijat antavat ohjeita elämänlaatuun, hyvinvointiin ja jaksamiseen Duunikunto-ohjelmassa. Duunikunto MTV:n Huomenta Suomessa torstaisin klo 8.05 ja uusinta maanantaisin klo 6.00. Jaksot löydät myös Katsomosta ja Pohjola Sairaalan Youtubesta. Seuraa meitä somessa ja varmista paras #duunikunto!

Teksti: Virvamaria Toikka, Kuva: kuvituskuva


Lue lisää