Yllättikö syksy? Työterveydestä kannattaa hakea apua jo ennen kuin jaksamisen ongelmat vaikuttavat työntekoon

Syksyn tullen moni kokee, että arjessa pitäisi ottaa uusi vaihde päälle: herkut saavat jäädä, tehdään paluu lenkkipolulle ja punttisalille ja töissä luvataan olla läsnä ja tehokkaampia.

Pohjola Sairaalan työterveyspsykologi Greta Turunen sanoo, että syksyllä elämän voikin aloittaa kuvainnollisesti puhtaalta pöydältä.

Hän neuvoo kuitenkin säilyttämään maltin sen suhteen, millaisia muutoksia lähtee syksyn tullen itseltään vaatimaan. 

– Kannattaa miettiä realistisesti, mitä voi omassa työssään ja työtavoissaan muuttaa, ja pystyykö muutokseen yksin vai tarvitseeko esimerkiksi työterveyspsykologin keskusteluapua. Apua voi ja kannattaa hakea jo ennen kuin ongelmat ovat kasvaneet niin suuriksi, että jaksaminen on äärirajoilla, Turunen toteaa.

Hae apua rohkeasti

Työn ylikuormittavuudesta ja stressistä kärsiviä syksyn kiireet voivat ahdistaa paljonkin.

Greta Turunen kehottaa pohtimaan, mistä ahdistus syntyy ja mikä sitä oikein aiheuttaa.

– Ahdistuneisuuden tehtävä on varoittaa potentiaalista uhkasta. Ajatuksissa ahdistus ilmenee huolena, tunteissa kehon ylivirittymisenä ja käyttäytymisessä usein välttämisenä. Jos työssä jokin asia ahdistaa ja vie yöunet, on työntekijällä velvollisuus raportoida siitä esimiehelleen. 

– Jatkuvasti hiertävät ja pahaa mieltä aiheuttavat asiat tulee selvittää. On hyvän työntekijän merkki, että ikävätkin asiat rohkenee ottaa puheeksi. Toisaalta on myös kollegoiden ja varsinkin työnantajan tehtävä puuttua, jos huomaa työyhteisössä uupumisen merkkejä, Turunen kannustaa.

Pohjola Sairaalan työterveyshuoltoon yhteyttä ottava työntekijä ohjataan nopeasti sopivan asiantuntijan vastaanotolle. Myös työnantaja voi olla yhteydessä työterveyteen, jos on huolissaan työntekijän jaksamisesta. 

Avun hakeminen on tehty helpoksi: esimerkiksi Pohjola Sairaalan Viestintäkanava helpottaa yhteydenpitoa ajasta ja paikasta riippumatta. Sähköisessä palvelussa työntekijät voivat lähettää viestejä ja lomakkeita työterveystiimille sekä seurata terveydentilaansa.

Pohdi työtapoja – omia ja koko yrityksen

Greta Turunen sanoo, että harva pystyy olemaan tehokas kovin pitkään. Jos työt jäävät päivän aikana jatkuvasti niin pahasti kesken, että niitä on jatkettava kotona, työskentelyn tehokkuudessa voi olla petrattavaa. Silloin kannattaa miettiä, mistä tilanne johtuu ja tarvitseeko apua sen korjaamiseen.

Pohjola Sairaalan työterveyshuollon erityinen painopiste on ennakoivassa työterveyshuollossa, joka parantaa työterveyshuollon vaikuttavuutta. Useimmat ongelmat ovat ehkäistävissä, kun tukea on tarjolla jo aikaisessa vaiheessa. 

– Voimme auttaa työpaikkoja vaikuttamaan kuormituksen lähteeseen ja selvittämään kuormitusta vähentäviä tai lieventäviä keinoja. Työhyvinvointi syntyy yhteistyössä ja sen pohjana on työterveyshuollon ja työpaikan yhdessä laatima työterveyshuollon toimintasuunnitelma. 

Turusen mukaan työnantaja voi keventää työntekijöidensä kuormaa ja puskuroida ruuhkahuippuja hyvällä etukäteissuunnittelulla. Satunnaisesti on hyvä tehdä myös tarkempaa seurantaa erilaisista kuormituksen lähteistä ja työtyytyväisyydestä. Keskiarvot antavat sanallisen kokemuksen lisäksi numeraalista dataa henkilöresursseista päättäville.

– Työntekijän jaksaminen on aina koko työyhteisön yhteinen asia, siksi siihen kannattaa panostaa, Turunen muistuttaa.

Teksti: Taru Schroderus, kuva: kuvituskuva


Lue lisää